site stats

Henkikirjat vaasa

WebHenkikirjoittajien arkistoissa on jossain määrin maakirjoja. Maakirjojen pito aloitettiin Kustaa Vaasan valtakaudella 1500-luvun puolivälin aikoihin. Maakirjojen laatiminen oli kihlakunnankirjurin eli henkikirjoittajan tehtävä, mutta henkikirjoittajien arkistoissa ei ole kattavasti maakirjoja. WebNov 9, 2016 · Henkikirjat ovat maan väestöstä henkiveroa varten kunnittain tehtyjä väestöluetteloita. Henkikirjoja digitoidaan vuosilta 1960, 1965, 1970 ja 1975. …

Digitoitu kirkonkirja-aineisto Hiski - Suomen Kotiseutuliitto ry

WebMay 15, 2015 · Millainen valtakirja raha-asioiden hoitoon? 15.5.2015. Taloustaidon lukijalla oli ollut ongelmia sukulaisensa perintöön liittyvien asioiden hoitamisessa valtakirjalla. … WebHenkikirjat ovat 1600-luvulla käyttöön otettua henkiveroa varten laadittuja väestöluetteloita. Niihin on merkitty henkiveron piiriin kuulunut väestö ruokakunnittain ajallisesti ja lääneittäin vaihtelevalla tarkkuudella. Tarkempaa tietoa henkikirjoista löytyy täältä . … traffic blackwall tunnel today https://pinazel.com

Digitoinnin eteneminen - Kansallisarkisto

WebHenkikirjoittajien arkistoissa on jossain määrin maakirjoja. Maakirjojen pito aloitettiin Kustaa Vaasan valtakaudella 1500-luvun puolivälin aikoihin. Maakirjojen laatiminen oli … WebNov 09, 2016 · Henkikirjat ovat maan väestöstä henkiveroa varten kunnittain tehtyjä väestöluetteloita. Henkikirjoja digitoidaan vuosilta 1960, 1965, 1970 ja 1975. … WebHenkikirjat 1808– Läänintilit Valtiorikosoikeuden ja valtiorikosylioikeuden aktit Maanmittaushallituksen uudistuskartat Suomen asutuksen yleisluettelo Sotapäiväkirjat . ... Vaasa; Hinnasto; Oulu. Käynti- ja postiosoite: Arkistokatu 6, 90100 Oulu; Puhelin (tutkijasalin aukioloaikoina): 029 533 7230; Aukioloajat. thesaurus facebook

Asioi sähköisesti Digi- ja väestötietovirasto Digi- ja ...

Category:Teema: Sukututkimuksen peruslähteitä – Portti

Tags:Henkikirjat vaasa

Henkikirjat vaasa

Henkikirjat apuna sukututkimuksessa

WebHenkikirjat ovat maan väestöstä henkiveroa varten kunnittain tehtyjä väestöluetteloita. Kun kirkollisessa aineistossa sotien, tulipalojen ja muiden tuhojen seurauksena esiintyy … WebTodistusvoimainen ja saavutettava tieto. Arkistointia tukevat toimenpiteet. Arkistoinnin kuvaukset. Tiedonohjaussuunnitelma. Suunnittelu: SÄHKE2-määräys. Digitaaliset aineistot. Digitaalisen tiedon säilyttäminen. Tiedon kuvailu ja dokumentointi. Arkistoinnin huomiointi tietojärjestelmissä.

Henkikirjat vaasa

Did you know?

WebListaus Kansallisarkiston keskeisistä digitoiduista aineistoista. Digitoituja aineistoja voi hakea ja selata Astia-palvelussa. Virkadigitointi Helsinki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Turku Vaasa Kumppanuusprojektit Helsinki Mikkeli Vapaaehtoisdigitointi Helsinki Hämeenlinna Jyväskylä Turku WebHenkikirjat Kuuluu arkistoon: Vaasan läänin henkikirjat Kuuluu sarjaan: Va Henkikirjat Näytä arkiston rakenne Va:1077 Aakkosellinen hakemisto (1950) Arkistoyksikkö …

WebE 31-35 Vaasan läänistä saapuneet asiakirjat [1808 - 1808] E 36-37 Oulun läänistä saapuneet asiakirjat [1808 - 1808] E 38-39 Uskollisuudenvalaa koskevat asiakirjat [1808 - 1808] ... Uudenmaan läänin henkikirjat päivitetty 6.9.2024; Vaasan läänin henkikirjat päivitetty 6.9.2024; WebEtelä-Pohjanmaata koskevia henkikirjoja on ainakin seuraavissa digitoiduissa arkistoissa: Pohjanmaan läänin tilejä: Henkikirjat 1742-1774. Korsholman itäisen voutikunnan …

WebHenkikirjat ovat pitäjittäin tai kunnittain pidettyjä luetteloita väestöstä ja kiinteistöistä, jotka laadittiin vuosittain pidetyn henkikirjoituksen perusteella. Lääneittäin kootut henkikirjojen … WebEtelä-Pohjanmaata koskevia henkikirjoja on ainakin seuraavissa digitoiduissa arkistoissa: Pohjanmaan läänin tilejä: Henkikirjat 1742-1774 Korsholman itäisen voutikunnan henkikirjoittajan arkisto 1784-1812 (Alajärvi, Alavus, Keuruu, Kuortane, Virrat) Vaasan läänin tilejä: Henkikirjat 1791-1808 Vaasan läänin henkikirjat 1809-1917

WebArkistolaitoksen Arkistojen portti -palvelun mukaan "kaikki Ruotsin vallan aikaiset henkikirjat on mikrofilmattu." Palvelussa on ohjeita henkikirjojen etsimiseen. Etelä-Pohjanmaata …

WebKuuluu sarjaan: Ou Henkikirjat Näytä arkiston rakenne Ou:869 Henkikirja (1950) Arkistoyksikkö Henkikirjat Kansallisarkisto Arkistonmuodostaja: Henkikirjat Kuuluu … thesaurus facilitatesWebSep 8, 2024 · Vaasan lääninhallituksen lääninkanslian I arkisto; Be passiluettelot sekä anomus- ja kirjediaareja (väridigitointi alkuperäisistä asiakirjoista) ... Henkikirjat. … thesaurus facilitateWebHemmottele itseäsi valtavalla valikoimalla ääni- ja e-kirjoja. Voit nauttia kirjoista kiinteällä kuukausihinnalla tai ostaa omaksi. Kokeile maksutta! thesaurus facedWebSep 8, 2024 · Vaasan lääninhallituksen lääninkanslian I arkisto; Be passiluettelot sekä anomus- ja kirjediaareja (väridigitointi alkuperäisistä asiakirjoista) ... Henkikirjat. Aiemmassa projektissa digitoitujen henkikirjojen (1809–1917) puutteita on saatu kumppanilta, ja ne viedään järjestelmään alkuvuodesta 2024. Perukirjat. traffic blind spot mirrorWebApr 3, 2024 · Genealogy profile for Johan Larsson Björmans thesaurus facesWebHenkikaarti säilyi varsinaisena nimenä, mutta Vanha kaarti oli parhaiden henkikaartien arvonimi. komppaniat 1. komppania 2. komppania 3. komppania 4. komppania Reservikomppania Reservipataljoona (1854-1856) Reservikomppania Varamieskomppania 1819 - 1827 Suomen sotaväki järjestettiin kokonaan uudelleen: 1. Suomen … thesaurus facilitatedWebKatso kuinka kotiseutusi on muuttunut aikojen saatossa! Vanhat kartat -palvelu sisältää yli 10 000 karttalehteä vuosilta 1870 - 1997. thesaurus facets